Siirry sisältöön

Uusi korvattava levodopavalmiste Parkinsonin tautiin

Levodopasta on kehitetty uusi ihon alle jatkuvasti annettava eli infusoitava valmiste (Produodopa®), joka hyväksyttiin EU:ssa valmisteena jo vuonna 2022 ja käytettäväksi infuusiopumpun kanssa syksyllä 2023. Se sai erityiskorvattavuuden Suomessa 1.6.2024 eli on nyt laajemmin käytettävissä soveltuvien potilaiden hoitoon. Korvattavuuden saamiseksi tarvitaan erikoislääkärin B-lausunto KELA:lle.

Produodopa® sisältää kahta eri ainetta, foslevodopaa ja foskarbidopaa, jotka muuttuvat ihon alle antamisen jälkeen nopeasti levodopaksi ja karbidopaksi eli samoiksi vaikuttaviksi aineiksi, joita on levodopatableteissa. Tällaista lääkettä kutsutaan aihiolääkkeeksi. Aivoissa levodopa muuttuu dopamiiniksi. Karbidopa estää levodopan muuttumista dopamiiniksi aivojen ulkopuolella.

Produodopa® on tarkoitettu edenneen Parkinsonin taudin hoitoon eli potilaille, joilla esiintyy paljon päivittäisiä tilanvaihteluja ja pakkoliikkeitä (dyskinesioita), joita ei tavanomaisella lääkityksellä saada hallintaan. Sen annetaan jatkuvana (24-tunnin) infuusiona ihon alle.

Produodopasta on julkaistu yksi laaja kontrolloitu potilastutkimus (Soileau ym. 2022) ja yksi vuoden kestoinen avoin tutkimus (Aldred ym. 2023). Lisäksi on pienempiä ihmistutkimuksia, joissa on selvitetty mm. lääkkeen liukoisuutta, imeytymistä ja muuntumista elimistössä (farmokinetiikkaa). Myös useampia katsauksia valmisteen ominaisuuksista ja tutkimustuloksista on jo julkaistu.

Farmakokineettiset tutkimukset osoittavat, että Produodopan infuusiolla saadaan hyvin tasaiset levodopan pitoisuudet veressä toisin kuin suun kautta otettavilla valmisteilla, joilla levodopa-pitoisuus vaihtelee päivän aikana huomattavasti. Näiden tutkimusten perusteella on ennakoitavissa, että myös motorinen tilanne on tasaisempi Produodopa-hoidon aikana.

Kontrolloidussa potilastutkimuksessa oli mukana 141 edennyttä Parkinsonin tautia sairastavaa potilasta, joista noin puolet (n=74) sai Produodopaa ihonalaisena infuusiona ja puolet (n=67) suun kautta annettavaa tavanomaista levodopa/karbidopa-hoitoa (kontrolliryhmä) 12 viikon ajan. Tutkimus oli sokkoutettu niin, ettei potilas eikä lääkäri tienneet, mitä lääkitystä potilas sai. Tuloksena oli, että Produodopaa saaneilla potilailla hyvä aika (ON-aika) ilman haittaavia pakkoliikkeitä lisääntyi lähes kahdella tunnilla verrattuna suun kautta annettuun hoitoon. Ero oli tilastollisesti hyvin merkitsevä. Vastaava ero (lähes kaksi tuntia) havaittiin huonon ajan (OFF-aika) vähentymisessä Produodopaa saaneilla potilailla. Selvin Produodopan käyttöön liittyvä haitta olivat ihon erilaiset reaktiot tai tulehdukset, joita oli 72%:lla potilaista. Nämä olivat myös tärkein syy Produodopa-hoidon keskeyttämiseen, jota tapahtui 22%:ssa potilaista verrattuna 1%:iin kontrolliryhmässä. Myös harhoja (hallusinaatioita) esiintyi hieman enemmän Produodopa-ryhmässä. Muissa haitoissa ei ollut merkittäviä eroja ryhmien välillä.

Vuoden kestäneeseen avoimeen Produodopa-tutkimukseen otettiin 244 potilasta. Heistä 107 (44%) keskeytti hoidon ennenaikaisesti. Syynä hoidon keskeyttämiseen olivat erilaiset ihoreaktiot ja lisäksi hallusinaatiot ja pakkoliikkeet. Produodopa-hoitoa saaneilla ON-aika lisääntyi merkittävästi ja OFF-aika vastaavasti väheni (yli 3 tuntia hoidon alkuun verrattuna). Myös aamujäykkyydessä havaittiin selvä väheneminen.

Produodopan käyttö vaatii opastusta ja yleensä potilas otetaan neurologiselle osastolle hoidon aloitusta ja opastusta varten.  Usein tarvitaan myös potilaan omaisen tai läheisen opastusta.

Produodopa® on nestemäinen tuote, joka on pakattu 10 ml:n pulloon. Pullo sisältää 2400 mg foslevodopaa, josta saadaan noin 1700 mg levodopaa, ja 120 mg foskarbidopaa, josta saadaan noin 90 mg karbidopaa. Aineen ihonalaista antoa varten tarvitaan pumppu (Vyafuser™) ja infuusiovälineet. Lääke toimitetaan apteekista reseptillä, pumppu lääkkeen valmistajalta ja muut välineet tarvikejakelusta.  Ruisku (lääkeaine) vaihdetaan päivittäin. Infuusioneulan paikkaa on vaihdettava vähintään kolmen päivän välein, mutta tiheämpääkin neulan vaihtoa kannattaa käyttää, erityisesti, jos ihoreaktioita esiintyy. Suositeltu infuusioneulan paikka on vatsan alueen iho. Neurologi ohjelmoi pumpun nopeuden eli annettavan annoksen. Lisäksi pumpussa on erillinen valinta lisäannokselle ja aloitusannokselle. Pumppuun voidaan myös ohjelmoida kaksi erillistä nopeutta, esim. päivä- ja yökäyttöön. Pumpulle on oma kantoväline pidettäväksi vartalolla. Pumpun paino akkuineen on noin 285 grammaa.

Edenneen Parkinsonin taudin hoitoon on nyt käytettävissä useita vaihtoehtoja:

Potilaalle sopivimman vaihtoehdon löytäminen vaatii hoitavalta neurologilta sekä hyvää potilaan tuntemusta että hyvää hoitovaihtoehtojen tuntemusta.  Myös potilaan (ja usein omaisenkin) on syytä tutustua eri vaihtoehtoihin ja ilmaista oma mielipiteensä.

Kaiken kaikkiaan tutkimukset osoittavat, että Produodopa® on tehokas hoito vähentämään päivittäistä tilanvaihtelua edenneessä Parkinsonin taudissa. Tämän hoidon suurin ongelma ovat ihon aiheuttamat reaktiot, joita voidaan vähentää hyvällä opastuksella ja hygienialla. Hoidon eräänä etuna on, ettei se vaadi kirurgisia toimenpiteitä. Se tuleekin kilpailemaan erityisesti suoleen annettavien levodopahoitojen kanssa.

Kirjoittaja on Seppo Kaakkola, prof. (h.c.), neurologian ja ja kliinisen farmakologian erikoislääkäri sekä Suomen Parkinson-säätiön hallituksen puheenjohtaja

Kirjallisuusviitteet

Aldred J, Freire-Alvarez E, Amelin AV et al. Continuous Subcutaneous Foslevodopa/Foscarbidopa in Parkinson’s Disease: Safety and Efficacy Results From a 12-Month, Single-Arm, Open-Label, Phase 3 Study. Neurol Ther 12, 1937–1958 (2023). https://doi.org/10.1007/s40120-023-00533-1

Soileau MJ, Aldred J, Budur K, Fisseha N, Fung VS, Jeong A, Kimber TE, Klos K, Litvan I, O’Neill D, Robieson WZ. Safety and efficacy of continuous subcutaneous foslevodopa-foscarbidopa in patients with advanced Parkinson’s disease: a randomised, double-blind, active-controlled, phase 3 trial. The Lancet Neurology. 2022 Dec 1;21(12):1099-109. https://doi.org/10.1016/S1474-4422(22)00400-8