Suomalaisia liikehäiriötutkimuksia potilailla vuonna 2019

Yhteenvetoon valitut artikkelit perustuvat tammikuussa 2020 tehtyyn hakuun PubMed-tietokannasta.

Parkinsonin tauti, antibiootti/mikrobiomitutkimukset

Kansainvälistäkin huomioita on saanut tutkimus, jossa selviteltiin antibioottien käytön ja Parkinsonin taudin riskiä Suomessa (1*), joka on jatkoa LT Filip Scheperjansin johdolla tehtyihin aiempiin mikrobiomitutkimuksiin Helsingin yliopiston neurotieteiden osastossa ja biotekniikan instituutissa ja HUS:n neurologian klinikassa. Tässä tutkimuksessa kerättiin rekistereistä kaikki vuosina 1998–2014 diagnosoidut Parkinson-potilaat Suomessa ja heitä vastaavat verrokit. KELA:n tilastoista kerättiin tiedot näiden ryhmien antibioottien käytöstä vuosina 1993–2014. Analyysiin kelpuutettiin lähes 14 000 Parkinson-potilasta ja runsaat 40 000 verrokkia.

Tutkijat havaitsivat, että aiempi, erityisesti laajakirjoisten tai antianaerobisten antibioottien käyttö lisäsi riskiä sairastua Parkinsonin tautiin. Selvin riskin lisäys oli makrolidiantibioottien (esim. atsitromysiini, erytromysiini, klaritromysiini, roksitromysiini, telitromysiini) sekä klindamysiinin käytön jälkeen. Myöskin tetrasykliinien, sulfonamidi-trimetopriimin sekä sienilääkkeiden käytön ja Parkinsonin taudin riskin välillä havaittiin yhteyttä. Jo 10-15 vuotta ennen diagnoosia käytetty antibioottihoito lisäsi riskiä. Riskisuhteet eivät olleet kovin korkeita, korkeimmillaan noin 1,4 luokkaa eli näin arvioiden kyseessä on lievä tai kohtalainen taudin riskin lisäys. Tämä tutkimus lienee ensimmäinen maailmassa, jossa on tutkittu antibioottien käytön ja Parkinsonin taudin riskiä. Suomi on harvoja maita maailmassa, jossa ylipäätään tällainen tutkimus on mahdollista, kiitos Suomen hyvien rekisteritietojen.

Antibioottien käyttö muuttaa usein suoliston mikrobikoostumusta, joka voisi olla yhteydessä lisääntyneeseen Parkinsonin taudin riskiin. Uudet geeniteknologiset menetelmät ovat mahdollistaneet laajojen mikrobiomitutkimusten suorittamisen. Jo muutama vuosi sitten LT Filip Scheperjansin ryhmä havaitsi, että Parkinson-potilaiden ja terveiden ulosteiden mikrobikoostumus on erilainen. Vuonna 2019 ryhmä julkaisi tutkimuksen, jossa selvitettiin 64 Parkinson-potilaan ja 64 kontrollihenkilön ulosteiden mikrobiomin muutoksia runsaan kahden vuoden seuranta-aikana (2*). Tutkimus osoitti, että mikrobiomin eroavaisuudet potilaiden ja kontrollihenkilöiden välillä pysyivät varsin samanlaisina seuranta-aikana. Tutkimus antoi viitteitä myös siihen, että tietty mikrobiomikanta voi olla yhteydessä taudin nopeampaan etenemiseen.

LT Filip Scheperjans kollegoineen on ollut laatimassa katsausartikkelia, jossa vedetään yhteen suoritetut mikrobiomitutkimukset Parkinson-potilailla (3). Katsaukseen on koottuna 16 eri tutkimuksen tuloksia. Yhteenvedossa todetaan, että tutkimusten välillä on paljon menetelmäeroja ja tuloksissa on paljon eroavaisuuksia, mutta tietyt mikrobiomimuutokset ovat havaittavissa lähes kaikissa tutkimuksissa. Kirjoittajat antavat ohjeita, miten yhtenäistää tämän alan tutkimusta. Kaiken kaikkiaan suoliston mikrobiomin ja Parkinsonin taudin välisten yhteyksien tutkimukset ovat huomattavasti lisääntyneet viime vuosina ja Suomi on ollut tällä tutkimusalueella aivan kärkipäässä.

Parkinsonin tauti, isotooppitutkimukset

Varsin paljon kiinnostusta on saanut Turun yliopiston kliinisten neurotieteiden osaston ja TYKS:n neurologian klinikan, patologian sekä isotooppikeskuksen tutkijoiden julkaisu koskien 14 parkinsonismipotilaan elinaikaisen dopamiinitransportteritutkimuksen (DAT Spect) ja kuolemanjälkeisen aivojen dopamiiniratojen välistä yhteyttä (4). Tutkimuksessa oli mukana 10 Parkinson-potilasta ja 4 atyyppistä parkinsonismipotilasta, joille oli tehty keskimäärin viisi vuotta ennen kuolemaa striatumin dopamiiniaktiivisuutta mittaava DAT Spect-tutkimus. Neuropatologisesti tutkittiin putamenin (osa striatumia) dopamiinisäikeet käyttäen tyrosiinihydroksylaasivärjäystä (TH-värjäys).

Tutkimuksessa havaittiin, että DAT Spect tulosten ja putamenin dopamiinisäikeiden väillä ei ollut korrelaatiota. Tulos oli yllättävä, koska on ajateltu, että DAT Spect nimenomaan mittaa putamenin jäljellä olevien dopamiinipäätteiden määrää. Tutkijoiden päätelmä on, ettei DAT Spect mittaa dopamiinisäikeiden määrää vaan kuvastaa jotenkin muuten putamenin (striatumin) dopamiiniaktiivisuutta. Kirjoitukseen lähetetyssä kommentissa huomautettiin, että Spect-tutkimuksen ja kudostutkimuksen välillä oli useita vuosia, joka voisi selittää löydöstä. Kirjoittajat vastasivat, että heidän selvitysten mukaan tutkimusten aikavälin pituudella ei näyttäisi olevan merkitystä, mutta täysin tätä ei voi poissulkea. Varmaa vastausta onkin vaikea saada, koska käytännössä on mahdottomuus tehdä samanaikaisesti aivojen DAT Spect-tutkimus ja neuropatologinen kudostutkimus.

Turkulais-helsinkiläinen tutkimusryhmä julkaisi DAT-Spect tutkimuksen, jossa arvioitiin motoristen löydösten ja striatumin DAT-Spect tulosten välistä yhteyttä (5*). Tutkimuksessa oli mukana 221 Spect-tutkimukseen lähetettyä parkinsonismi- tai vapinapotilasta, joille tehtiin kliininen motorinen arvio Spect-tutkimuksen yhteydessä. 110 potilaalla DAT-Spect oli poikkeava ja heitä verrattiin potilaisiin, joilla tulos oli normaali. Yläraajan jäykkyys ja kasvojen ilmeettömyys olivat ainoat löydökset, jotka korreloivat merkittävästi striatumin dopamiiniaktiivisuuden vähentymiseen. Tulokset ovat sikäli yllättäviä, että vain nämä kaksi löydöstä korreloivat, koska esim. bradykinesiaa (hitautta) on pidetty melko selvänä merkkinä striatumin dopamiinin puutoksesta. Osa selitys ilmeisesti on se, että vertailuryhmälläkin oli oireita eikä siis kysymyksessä olleet terveet henkilöt.

Sama tutkimusryhmä on julkaissut toisenkin DAT-Spect tutkimuksen, jossa arvioitiin ei-motoristen oireiden ja striatumin DAT-Spect tutkimuksen välistä yhteyttä (6*). Tässä tutkimuksessa oli mukana 193 potilasta, jotka lienevät osin samoja kuin edellä kuvatussa tutkimuksessa. Tutkimusasetelmakin oli muutoin sama kuin edellä, mutta kliinisenä arviona käytettiin ei-motoristen oireiden määrää. 84 potilaalla DAT-Spect oli poikkeava ja 109 potilaalla se oli normaali. Mitään kovin suuria eroja ei havaittu ryhmien välillä ei-motorisissa oireissa, masennuksessa (depressiossa), ahdistuneisuudessa eikä REM-unihäiriöissä. Ainoastaan hahmotuskyvyssä ja tarkkaavaisuudessa oli oireita enemmän ryhmässä, jossa DAT-Spect oli normaali. Tulosta voinee tulkita niin, että aivojen dopamiinin vähentymisellä on vähän merkitystä ei-motorisiin oireisiin, ainakin kokonaisuudessaan, mutta ei välttämättä johonkin yksittäiseen oireeseen.

Turun yliopiston tutkijaryhmä dos. Valtteri Kaasisen johdolla on tehnyt laajan vertailevan meta-analyysin, jossa on selvitetty aivojen presynaptista dopamiinitoimintaa mittaavien PET- ja Spect tutkimusten (esim. DAT-Spect) tuloksia epätyypillisissä parkinsonismeissa, kuten monisysteemiatrofiassa (MSA), etenevässä supranukleaarisessa halvauksessa (PSP) ja kortikobasaalisessa oireyhtymässä (CBS), verrattuna Parkinsonin tautiin (7). Kirjoittajat löysivät 1711 aiheeseen liittyvää julkaisua, joista lopulliseen analyysiin kelpasi 35 tutkimusta. Yhteenveto osoitti, että PSP-taudissa presynaptinen striatumin dopamiinitoiminta on merkittävästi huonompi kuin Parkinsonin taudissa. MSA taudin parkinsonismi-alaryhmässä dopamiiniaktiivisuus on merkittävästi alempi kuin MSA taudin pikkuaivotyyppisessä ryhmässä. Tämäkin analyysi osoittaa, että dopamiinitransportteritutkimus (DAT-Spect) ei oikein sovellu erottelemaan eri parkinsonismeja toisistaan. Tämä on laaja katsaus, joka on vaatinut paljon aikaa julkaisujen läpikäymisessä.

Hyvien kuvantamismarkkerien tarvetta epätyypillisissä parkinsonismeissa käsitellään myös monikansallisessa katsauksessa, jossa dos. Valtteri Kaasinen on ollut mukana (8).

Parkinsonin tauti, genetiikka

Prof. Kari Majamaan vetämässä oululais-turkulaisessa tutkimuksessa, jossa oli mukana myös yhdysvaltalaisia tutkijoita, selvitettiin suomalaisten Parkinson-potilaiden geneettistä vaihtelua (9). Tämä tutkimus on aiempien tutkimusten uudelleen analysointia. Mukana oli näytteitä 439 suomalaiselta Parkinson-potilaalta ja 855 kontrollihenkilöltä. Suurin osa Parkinson-potilaista oli sairastunut alle 55 vuotiaana. Analyysit toistettiin toisella aineistolla, jossa oli mukana 60 potilasta ja 8214 kontrollia. Analyysimenetelmänä oli koko eksomin sekvensointi ja tunnettujen geenien ja geenivarianttien testaaminen.

Tutkijat löysivät Parkinsonin tautiin liittyen 11 varianttia 7 geenissä, mutta tilastollista merkittävyyttä ei saavutettu, kun huomioitiin toisen aineiston analyysitulokset. Kahden variantin yhdistelmä assosioitui merkittävästi Parkinsonin tautiin. Toinen näistä varianteista liittyy glukoserebrosidaasi (GBA)-geeniin, joka on yhdistetty Parkinsonin tautiin. Tutkijat ovat luoneet Parkinsonin tautiin liittyvien valkuaisaineiden kytköksistä hienon verkostomallin. Kaiken kaikkiaan tämäkään tutkimus ei tuo juuri uutta tietoa suomalaisten Parkinson-potilaiden geenimuutoksista. Seuraavaksi pitäisi varmaan saada analyysiin näytteet kaikista Suomen Parkinson-potilaista.

Suomalaisten potilaiden näytteitä on ollut mukana kansainvälisissä geenitutkimuksissa, joissa on yhdistetty näytteitä monista maista pyrkien isolla aineistolla saamaan esiin mahdolliset Parkinsonin tautiin tai Lewyn kappale-tautiin liittyvät geenimuutokset. Suomalaisia on ollut mukana ainakin kolmessa tällaisessa vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa (10,11,12). Tähän mennessä tehdyistä koko genomin sekvensointiin perustuvista tutkimuksista (GWAS) on suoritettu yhteenveto, ns. meta-analyysi, johon suomalaisetkin tutkijat ovat osallistuneet (13). Tämän analyysin mukaan Parkinsonin taudissa on löydettävissä 90 geneettistä varianttia, jotka selittävät 16-36 % taudin riskistä. Yhteenveto osoittaa, että vaikka geneettisten riskivarianttien määrä koko ajan on kasvanut, niin edelleenkin on selvittämättä monia geneettisiä tekijöitä.

Suomalaiset neurologit Valtteri Kaasinen, Mika Martikainen ja Kari Majamaa olivat mukana yli 200 muun kirjoittajan kanssa Annals of Neurology-lehden pääkirjoituksessa, jossa tähdennetään yleismaailmallisen tiiimityöskentelyn tärkeyttä tutkittaessa geneettisiä Parkinsonin taudin muotoja tai ylipäätänsä harvinaisia neurologisia sairauksia (14). Pääkirjoituksessa on kiinnostava taulukko, johon on kerätty maailmanlaajuisesti eri keskuksissa diagnosoitujen yhdestä geenivirheestä johtuvien potilaiden määrä. Suomen kohdalla potilaita on yhteensä 21. Luku lienee vuoden 2018 lopun tilanne eikä välttämättä ole täydellinen, mutta osoittaa kuitenkin, kuinka vähän perinnöllisiä muotoja Suomesta on toistaiseksi löytynyt.

Parkinsonin tauti, lääketutkimukset

Vuonna 2019 näyttää julkaistun vain yksi lääketutkimus, jossa oli mukana suomalaisia tutkijoita lääketehdas Orionista (15). Tämä on valitettavan vähän verrattuna moniin aiempiin vuosiin ja kuvastanee lääketutkimusten vähentymistä Suomessa. Viitatussa tutkimuksessa selvitettiin karbidopan annoksen lisäyksen merkitystä Parkinsonin taudin oireisiin.

Kyseessä oli kontrolloitu kaksoissokea vaihtovuoroinen tutkimus, jossa 117 potilasta oli jaettu kolmeen ryhmään, joista yksi sai normaalia levodopa/karbidopa/entakaponia (karbidopaa ¼ levodopan annoksesta), yksi ryhmä sai 65 mg karbidopaa yhdessä levodopan ja entakaponin kanssa, ja yksi ryhmä sai 105 mg karbidopaa levodopan ja entakaponin kanssa. Lääkitystä vaihdettiin neljän viikon välein. Tutkimuksessa selvitettiin myös COMT genotyypin vaikutusta lääkityksen tehoon. Karbidopan annoksen suurentaminen vähensi potilaiden päivittäistä off-aikaa ja vastaavasti lisäsi on-aikaa. 105 mg oli joissakin mutta ei kaikissa analyyseissä tehokkaampi kuin 65 mg. Korkeaan COMT-aktiivisuuteen kuuluvat potilaat (n. 77% potilaista) hyötyivät enemmän karbidopan lisäyksestä kuin matalaan aktiivisuusryhmään kuuluneet.

Tämän (ja eräiden muidenkin) tutkimusten perusteella karbidopan annosta suhteessa levodopaan ja entakaponiin kannattaisi lisätä.

Parkinsonin tauti, kasvutekijätutkimukset

Prof. Saarman ryhmä Helsingin yliopistosta yhdessä Tarton yliopiston tutkijoiden kanssa määritti kasvutekijöiden MANF:n (Mesencephalic Astrocyte-derived Neurotrophic Factor) ja CDNF:n (Cerebral Dopamine Neurotrophic Factor) seerumipitoisuuksia Parkinson-potilailla (16). Seeruminäytteitä oli 34 virolaiselta Parkinson-potilaalta ja 35 kontrollihenkilöltä. Toisessa osassa tutkimusta määritettiin veren MANF ja CDNF mRNA pitoisuuksia 60 potilaalta ja 30 kontrollihenkilöltä. Tutkijat havaitsivat, että MANF-pitoisuus oli noin kaksi kertaa korkeampi Parkinson-potilaiden seerumissa kuin kontrolleilla. MANF-pitoisuus korreloi masennukseen määrään mutta ei Parkinsonin taudin motorisiin löydöksiin. Veren mRNA MANF tasoissa ei ollut eroja potilaiden ja kontrollien välillä. Seerumin CDNF tasot olivat hyvin matalia eikä ryhmien välillä ollut eroa. Sen sijaan veren CDNF mRNA taso oli keskimäärin 26 % korkeampi potilailla. Tämä tutkimus lienee ensimmäinen maailmassa, jossa näiden kasvutekijöiden veripitoisuuksia on määritetty Parkinson-potilailta. Toistaiseksi on vaikea arvioida, mikä merkitys kohonneella seerumin MANF-pitoisuudella on Parkinsonin taudissa. Tutkijat ehdottavat, että jatkossa sitä kannattaisi mitata alkuvaiheen potilailta ja arvioida, sopisiko MANF määritys Parkinsonin taudin markkeriksi.

Prof. Saarman ryhmä Helsingin yliopistosta on ollut mukana australialaisessa tutkimuksessa, jossa määritettiin kasvutekijöiden pitoisuuksia Parkinson-dementia-potilaiden aivojen hippokampustumakkeesta (17). (Hippokampus on eräs tärkeimmistä muistiin liittyvistä aivoalueista). Näytteet otettiin 10 Parkinson-dementia-potilaalta ja 9 kontrollihenkilöltä aivojen neuropatologisen tutkimuksen yhteydessä. Tutkijat havaitsivat, että hippokampuksen GDNF:n (Glial cell-Derived Neurotrophic Factor) taso oli merkittävästi matalampi (19 %) Parkinson-potilailla verrattuna kontrolleihin, kun taas CDNF pitoisuus oli merkittävästi kohonnut. Sen sijaan näillä kasvutekijöillä värjäytyvien solujen määrässä ei ollut eroja. Tutkimuksessa määritettiin monia muitakin kasvutekijöitä, joiden pitoisuuksissa ei ollut eroja, paitsi FGF2 (Fibroblast Growth Factor 2), jonka taso oli koholla potilasnäytteissä. Tutkimus osoittaa, että ainakin hippokampuksessa GDNF ja CDNF näyttävät käyttäytyvän eri tavalla. Molempia näitä kasvutekijöitähän on ehdotettu Parkinsonin taudin hoitoon. GDNF:a on jo tutkittu kohtalaisen paljon potilailla ja tulokset ovat olleet kovin ristiriitaisia. CDNF:n kliininen tutkimus on käynnissä Suomessa ja Ruotsissa ja alustavia tuloksia saataneen vuonna 2020.

Dos. Henri Huttunen Herantis Pharmasta ja prof. Mart Saarma Helsingin yliopistosta ovat laatineet CDNF kasvutekijästä laajan katsauksen, jossa arvioidaan CDNF:n mahdollisuuksia Parkinsonin taudin hoidossa verrattuna muihin kasvutekijöihin (18). Tämä on hyvä katsaus kasvutekijöistä Parkinsonin taudissa. (Herantis Pharma sponsoroi paraikaa menevää CDNF:n potilastutkimusta).

Parkinsonin tauti, kotiseuranta

Erilaisten henkilökohtaisten elektronisten laitteiden määrä on koko ajan kasvussa. Näiden käyttöä Parkinson taudissa tutkitaan myös paljon, koska ne mahdollistaisivat mm. potilaan tautitilanteen seuraamisen kotioloissa pitkäaikaisesti. Suomalaiset tutkijat näyttäisivät olevan hyvin kehityksessä mukana. Oululainen tutkijaryhmä julkaisi älypuhelinsovelluksen (STOP), jolla seurataan käden vapinaa ja lääkkeiden ottoa (19*). Sovellus toimii sekä Android- että iPhone-puhelimissa. Puhelinta pidetään kämmenellä ja samalla pelataan peliä, jossa pallo pyritään pitämään puhelimen näytöllä renkaan sisällä. Puhelin rekisteröi käden liikkeitä ja siten voidaan selvittää vapinan määrä. Sovelluksessa rekisteröidään myös lääkityksen ajankohta ja potilaan oma arvio voinnistaan. Puhelin hälyttää päivän aikana neljästi, kun on aika rekisteröidä tietoja ja pelata. Pilottitutkimuksessa oli mukana 13 suomalaista ja englantilaista potilasta, jotka käyttivät sovellusta kuukauden ajan. Tässä julkaisussa on alustavia tuloksia potilaiden lääkkeiden käytöstä ja pelaamisen suorittamisesta ja vapinan esiintymisestä.

Eräs ongelma tällaisen sovelluksen käytössä on se, kuinka kauan potilaalla riittää motivaatiota käyttää sitä. Toinen ongelma on, että sovellus mittaa motorisista oireista lähinnä vain vapinaa ja senkin kohdalla jää epäily, mittaako sovellus lainkaan lepovapinaa, vaan vain kannatusvapinaa. Varmasti tämä pilottitutkimus antaa viitteitä, miten sovellusta voisi kehittää.

Tamperelainen tutkijaryhmä yhdessä porilaisten neurologien kanssa on kehittänyt elektronisen systeemin, jolla pyritään mittaamaan pitkäaikaisesti Parkinson-potilaiden kävelyn muutoksia päivän aikana (20). Julkaistu artikkeli kuvaa lähinnä tutkimuksen suunnitelmaa. Järjestelmään kuuluu älypuhelin (Nokia 6), ranneke (Suunto Movesense) sekä sensoreilla varustettu pohjallinen jalkaan (Forcit smart insole). Lisäksi potilaat kirjaavat lääkkeiden ottonsa. Älypuhelin on vyöpussissa lantion korkeudella ja sitä käytetään kotioloissa 3 päivän ajan päiväsaikaan. Ranneke on kiinnitettynä potilaaseen vain vastaanottokäynnin aikana, kun hänelle tehdään kliinistä tutkimusta. Samoin pohjallista käytetään vastaanoton yhteydessä, mutta sitä testattiin myös muutamalla potilaalla kotioloissa. Jatkossa pyritään siihen, että myös ranneke ja pohjallinen olisivat käytössä kotioloissa. Laitteisto on yhteydessä langattomasti toisiinsa ja kerätty tieto siirtyy puhelimelta palvelintietokoneelle. Julkaisun mukaan järjestelmää on testattu 66 Parkinson-potilaalla ja 37 kontrollihenkilöllä vuoden 2018 loppuun mennessä.

Tämä järjestelmä pystynee antamaan monipuolisesti tietoa kävelykyvystä tai motoriikasta ja sen muutoksista päivän aikana ja lääkityksen vaikutuksesta ja voi auttaa potilaan hoidon suunnittelussa. Voisi soveltua myös lääketutkimuksiin.

Parkinsonin tauti, ihotutkimus

Dos. Kari Murros kollegoineen HUS:n Jorvin sairaalan neurologian osastolta yhteistyössä Helsingin yliopiston geotieteiden laitoksen, Aalto-yliopiston sekä saksalaisen ja ranskalaisen kollegan kanssa tutki ihon pienten rautaoksidihiukkasten (magnetiitti/maghemiitti nanopartikkelit) esiintymistä Parkinson-potilaiden ja terveiden ihmisten ihossa (21*). Kaulan ihonäytteet otettiin 10 Parkinson-potilaalta ja 10 terveeltä henkilöltä. Analysointiin käytettiin magnetometriä, elektronimikroskooppia ja spektroskooppisia tekniikoita. Magnetiittipartikkeleita tavattiin sekä potilaiden että terveiden ihonäytteissä eikä niiden määrässä havaittu merkittävää eroa ryhmien välillä. Ryhmien välillä oli eroja, kun magneettinen mittaus tehtiin 50 Kelvin-asteen lämpötilassa.

Kyseessä lienee ensimmäinen maailmassa tästä aiheesta tehty tutkimus Parkinson-potilailla eikä ylipäätänsä ihon magnetiittitutkimuksia ole aiemmin suoritettu. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että magnetiittipartikkeleita on mm. aivoissa, sydämessä, maksassa ja pernassa. Kysymys siitä, onko ihon magnetiitilla jotain merkitystä Parkinsonin taudin synnyssä jää vielä tämän tutkimuksen jälkeen avoimeksi.

Parkinsonin tauti, liikkuminen

Dos. Merja Rantakokko Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta yhdessä ruotsalaisten kollegoiden kanssa tutki Parkinson-potilaiden ulkona liikkumista ja sen yhteyttä potilaiden motorisiin ja ei-motorisiin oireisiin (22). Tutkimuksessa oli mukana 164 kotona asuvaa ruotsalaista Parkinson-potilasta, joiden motorisia ja ei-motorisia oireita arvioitiin erilaisin testein. Potilaiden keski-ikä oli 71,5 vuotta ja aineistossa oli kaikkiin Hoehn et Yahr-luokkiin kuuluvia potilaita.

Liikkumista arvioitiin erityisellä elintila-asteikolla, jossa oli alueina (karkeasti suomennettuna) makuuhuone, kodin sisätila, kodin ulkotila, kodin lähiympäristö, kotikunnan alue ja kotikunnan ulkopuolinen alue. Potilailla kysyttiin kuinka usein viikossa he liikkuivat näillä alueilla ja tarvitsivatko he apua (apuväline/toisen henkilön apu) liikkumiseen. 47,5 % aineiston potilaista pystyi liikkumaan kotikuntansa ulkopuolella ilman apua. 73 % potilaista liikkui kodin sisätiloissa ilman apua ja 91 % avustettuna. Oma arvio liikuntakyvystä, motoristen testien heikompi tulos, masennusoireet, kipu ja väsymys olivat yhteydessä siihen kuinka laajalla alueella potilas liikkui. Kun huomioitiin sekoittavia tekijöitä, oma arvio liikuntakyvystä, masennus ja kipu korreloivat liikkumislaajuuteen. Monimuuttuja-analyysissä ainoastaan oma arvio liikkumiskyvystä korreloi liikkumislaajuuteen.

Tutkimus osoittaa, että noin puolet kotona asuvista (ruotsalaisista) Parkinson-potilaista tarvitsee apua liikkumiseen. Tietysti tämä osuus riippuu aineistosta, sillä on ilmeisen selvää, että sairauden keston myötä liikkumiskyky huononee ja tarvitaan apuvälineitä ja ulkopuolista apua. Tutkimus osoittaa myös, että potilaan oma mielipide liikkumiskyvystä on kaikkein ratkaisevin. Miten lienee asia suomalaisilla potilailla?

Parkinsonin tauti, aivostimulaatio

Dos. Valtteri Kaasinen kollegoineen Turun yliopistosta/TYKS:sta on laatinut katsausartikkelin syväaivostimulaation (DBS) tehosta perinnöllistä Parkinsonin tautia sairastavilla (23). Stimulaatiohoitoa käytetään nykyisin varsin paljon edennyttä tavanomaista Parkinsonin tautia sairastavilla, mutta siitä on jo käyttökokemuksia myös perinnöllistä muotoa sairastavilla. Katsaukseen oli kelpuutettu 46 julkaisua.

Kirjoittajien johtopäätös artikkeleista oli, että stimulaation teho on erilainen riippuen potilaan geenivirheestä. Geneettisten tautimuotojen välillä on paljon eroa taudinkulussa, joka voi osaltaan selittää stimulaation vaihtelevan tehon. Paras stimulaation teho näyttäisi saavutettavan potilailla, joilla on tavanomaisin mutaatio LRRK2-geenissä. (Suomessa käyttökokemukset stimulaatiosta perinnöllistä muotoa sairastavilla ovat vähäiset, koska näitä tautimuotoja on löydetty toistaiseksi vähän).

Dystonia

LL Rebekka Ortiz Helsingin yliopiston neurologian klinikasta on valmistelemassa väitöskirjaa dystoniasta Suomessa dos. Eero Pekkosen ohjauksessa. Tähän liittyen hän kollegoineen julkaisi kaksi dystoniaan liittyvää tutkimusta. Toisessa niistä selvitettiin suomalaisten servikaalidystonia-potilaiden liitännäissairauksia ja eläkkeelle siirtymistä (24*). Tutkimus perustui eri rekistereistä saatuihin tietoihin. Vuosien 2007–2016 välillä löytyi 937 servikaalista dystoniaa sairastavaa potilasta HYKS:n ja TAYS:n rekistereistä. Tavallisimmat dystoniapotilaiden liitännäissairaudet olivat masennus, ahdistus ja selkäkipu. Potilaiden eläkkeelle siirtyminen tapahtui selvästi aiemmin kuin kontrollihenkilöiden, potilailla keskimäärin 59,0 vuoden iässä ja kontrolleilla 61,7 vuoden iässä. Masennus ja ahdistus aiensivat eläkkeelle siirtymisikää. Tutkimuksen perusteella servikaalinen dystonia selkeästi vaikuttaa työkykyyn. Dystoniapotilaiden työkyvyn ylläpitoon pitäisi panostaa nykyistä enemmän.

Toinen LL Ortizin tutkimus käsitteli syväaivostimulaation (DBS) vaikutusta dystoniapotilailla (25*). Aivojen stimulaatiohoitoa on käytetty maailmalla useita vuosia vaikeissa dystoniatapauksissa. Stimulaattori asennetaan dystoniapotilailla yleensä globus pallidus- eli pallidum-tumakkeeseen. Ennen tätä tutkimusta Suomen tilanteesta ei ollut tietoja. Tutkimukseen löydettiin 37 potilasta, joille oli tehty DBS asennus vuosien 2007–2016 välisenä aikana. Lisäksi oli 4 potilasta, josta ei saatu tietoja. Hoidon tehoa arvioitiin puolen vuoden ja vuoden kuluttua stimulaattorin asennuksesta. Tehon arvio perustui sairauskertomustietoihin. Tulokset osoittivat, että syväaivostimulaatiolla oli merkittävä dystoniaa lieventävä vaikutus sekä paikallisessa että segmentaalisessa/yleistyneessä dystoniassa. Teho oli parempi vuoden kuin puolen vuoden kohdalla. Ainoastaan neljä potilasta ei hyötynyt stimulaatiosta. Infektion vuoksi neljältä potilaalta jouduttiin stimulaattori poistamaan. Tavallisin stimulaatioon liittyvä haitta oli puheen huonontuminen (n. 40 %), jota osalla pystyttiin lieventämään stimulaattorin säädöillä. Tutkimus osoittaa, että aivojen stimulaattorihoito on selkeä vaihtoehto vaikeimmissa dystoniatapauksissa. Suomalaiset tulokset ovat hyvin vertailukelpoisia muualta maailmalta saatuihin tuloksiin.

Dos Juho Joutsa Turusta on ollut mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa pyrittiin selvittämään servikaalisen dystonian anatomisia alueita aivoissa (26). Aiempien tutkimusten perusteella on ilmeistä, että aivoissa ei ole yhtä anatomista aluetta, jonka vaurio selittäisi servikaalisen dystonian, vaan taustalla on todennäköisemmin laajemman hermoverkon toimintahäiriö. Tutkimuksessa on kerätty kirjallisuudesta tapauksia (25 kappaletta), joissa tietty paikallinen aivovaurio (esim. aivoinfarkti) on aiheuttanut servikaalisen dystonian kaltaisen tilan. Näiden perusteella tehtiin hermoverkostokartasto käyttäen hyväksi terveillä tehtyjen toiminnallisten magneettikuvausten antamaa hermoverkostomallia. Saatua kartastoa testattiin sitten servikaalista dystoniaa sairastavilla potilailla (39 potilasta) ja kontrolleilla (37 henkilöä), joille oli tehty toiminnallinen magneettikuvaus. Varsin moninaisten analyysien jälkeen loppupäätelmä oli, että servikaalisessa dystoniassa toiminnan häiriö keskittyy hermoverkkoon, johon kuuluvat pikkuaivot ja tuntoaivokuori. Tutkimus antaa uutta tietoa servikaaliseen dystoniaan liittyvistä aivomuutoksista ja voi esim. auttaa stimulaatiohoidon suunnittelussa, mutta vielä jää avoimeksi, mikä aiheuttaa servikaalisen dystonian.

Huntingtonin tauti

Oululaisen FM (väit.) Susanna Ylösen Parkinsonin ja Huntingtonin tautia käsittelevään väitöskirjaan sisältyi julkaisu, jossa tutkittiin Suomesta tavattujen Huntington-potilaiden huntingtin (HTT)-geenin variantteja (haplotyyppejä)(27*). Huntingtonin tauti syntyy, kun toistojaksojen määrä HTT-geenissä on yli 35. Tutkimus perustuu dos. Jussi Sipilän keräämään suomalaiseen Huntington-potilasaineistoon. Huntingtonin tauti on Suomessa merkittävästi harvinaisempi kuin monissa muissa länsimaissa. Tässä tutkimuksessa analysoitiin 225 potilaan ja 292 terveen henkilön näytteet. Tutkijat havaitsivat, että haploryhmä A oli suomalaisessa väestössä harvinainen verrattuna eurooppalaiseen väestöön ja se oli huomattavasti yleisempi Huntingtonin tautipotilailla kuin väestössä. Tämä löydös selittää Huntingtonin taudin vähäistä esiintymistä Suomessa.

Dos. Jussi Sipilä julkaisi tapauksen, jossa potilaalla oli parkinsonismilöydöksiä ja geenitutkimuksessa havaittiin Huntingtonin taudin geenissä toistojakson pidentymistä ns. harmaalle alueelle (29 toistojaksoa)(28). 71-vuotiaan miespotilaan suvussa oli tiedossa Parkinsonin tautia. Hänellä oli tavanomaisen Parkinsonin taudin piirteitä, kuten hitautta ja asennonmuutosta, mutta myös epätyypillisiä piirteitä, kuten varhaista dystoniaa ja huono levodopa-vaste. Potilaalla ei ollut lepovapinaa eikä tahattomia liikkeitä (koreaa). DAT-Spect oli selvästi symmetrisesti poikkeava. Muistitesti oli normaali 4 v. oireiden alusta. Ilmeisesti potilaan kohdalla pidentynyt Huntington-geenin alleeli modifioi taudin kuvaa ja on mahdollista, että tällaisia geenimuutoksia tavataan muillakin tavanomaisesta Parkinsonin taudista hieman poikkeavilla potilailla.

Lopuksi

Vuoden 2019 julkaisujen perusteella on ilahduttavaa havaita Suomessa suoritettavan varsin monipuolista liikehäiriöpotilaiden tutkimusta. Erityisesti Parkinsonin tautia on tutkittu monelta kantilta. Ilahduttavaa on myös havaita, että monet suomalaiset liikehäiriötutkijat ovat hyvin verkostuneet kansainvälisesti. Yhteistyö ulkomaisten tutkijoiden kanssa on nykypäivänä melkeinpä edellytys korkeatasoisen tutkimuksen suorittamisessa, kuten esim. Parkinsonin taudin geenitutkimukset osoittavat. Toivottavasti myös potilailla suoritettavien lääketutkimusten määrä alkaisi uudelleen kasvaa.

Suomen Parkinson-säätiö on ollut tukemassa monia edellä mainittuja tutkimuksia. Säätiö pyrkii jatkossakin tukemaan korkeatasoisen suomalaisen liikehäiriötutkimuksen jatkumista jakamalla vuosittaisia apurahoja. Säätiö pyrkii myös kertomaan kansantajuisesti ajankohtaisista liikehäiriösairauksien tutkimukseen ja hoitoon liittyvistä asioista mm. kotisivuillaan, vuosikertomuksessaan ja yleisötilaisuuksissa.

* Suomen Parkinson-säätiö on tukenut tutkimusta.

• Avainsanat: ataksiaDBSdigitaaliset laitteetdystoniaHuntingtonin tautiliikehäiriötutkimuslääketutkimusmonijärjestelmäsurkastumaneuropatologiaParkinsonin taudin genetiikkaParkinsonin tautiparkinsonpotilaan puhePET-tutkimuspotilastutkimusrekisteritutkimusstimulaatiotutkimussuolistotutkimusTouretten oireyhtymä