Liikehäiriösairauspotilaan kyky ajaa autoa
Potilaan ja lääkärin näkemykset potilaan ajokyvystä saattavat joskus poiketa toisistaan huomattavasti ja tämä voi jopa vaikuttaa hoitosuhteeseen. Parkinsonin tauti ja muutkin liikehäiriösairaudet voivat kiistatta heikentää ajokykyä ja tautien edetessä vastaan voi tulla vaihe, jossa autolla ajoa ei voida puoltaa. Tehdyistä ajokykytutkimuksista on hiljan julkaistu amerikkalaisten kirjoittajien tekemä katsausartikkeli (1). Kirjoittajat kelpuuttivat mukaan 66 tutkimusta, joissa oli tutkittu liikehäiriöpotilaiden ajokykyä.
Parkinsonin tauti
Parkinsonin tautia sairastavien potilaiden ajokykyä on tutkittu sangen paljon; katsauksessa oli mukana 49 tutkimusta. Kaikkein merkityksellisin parkinsonpotilaiden ajokykyä heikentävä tekijä on kognitiivinen huonontuminen, jonka osa-alueista tärkeimpiä ovat havaitsemisen, prosessoinnin, tarkkaavaisuuden, päättelyn ja ymmärtämisen heikentyminen. Erityisesti näkökyvyn ja näköön perustuvan hahmottamisen ja tunnistamisen heikentyminen vaikuttavat huonontavasti ajokykyyn. Prosessoinnin hidastuminen näkyy reaktioaikojen pitenemisenä, joka voi lisätä vaaratilanteita liikenteessä, jossa usein vaaditaan nopeita reaktioita. Myös unihäiriöt, kuten päiväaikainen väsymys ja nukahtelutaipumus (jota agonistilääkkeet voivat provosoida), voivat vaikuttaa tarkkaavaisuuteen ja heikentää ajokykyä.
Toiseksi tärkein ajokykyä heikentävä tekijä on motorisen suorituskyvyn heikentyminen, erityisesti motorinen hitaus ja jäykkyys. Tämä voi näkyä esimerkiksi vaikeutena käyttää polkimia, rattia, vaihteita tai peilejä. Myös omalla kaistalla pysyminen voi vaikeutua. Huomattavat tasapainovaikeudet ovat niin ikään yhteydessä huonontuneeseen ajokykyyn. Sen sijaan vapinalla ei juuri ole ollut vaikutusta ajokykyyn. Pakkoliikkeistä ei artikkelissa ole mainintaa, mutta kokemukseni mukaan nekin usein rauhoittuvat, kun potilas astuu ratin ääreen eivätkä siten aiheuta suurempaa ongelmaa ajamiselle. Automaattivaihteinen auto voi osittain helpottaa motoriikan huonontumisen aiheuttamia ongelmia.
Tutkimuksissa on käytetty monenlaisia testejä ajokyvyn arvioimiseksi. Kirjoittajat korostavat erään tietokoneen ruudulla tehtävän näkökenttätestin (useful field of view; UFOV) sopivuutta ajokyvyn arvioinnissa. Testissä on useampi osio, joissa mitataan sekä näkökentän laajuutta että reaktioaikaa, kun näkökentän reunalle ilmestyy jalankulkija tai ajoneuvo. Testi on kaupallinen eikä sitä ilmeisesti ole Suomessa käytössä. Luonnollisesti tavanomaiset näkökyvyn ja näkökentän mittaamiset kuuluvat ajokyvyn arviointimenetelmiin. Parkinsonin taudin potilailla on havaittu normaalia väestöä enemmän kontrastinäön heikkenemistä, joka on korreloinut huonontuneeseen ajokykyyn. Tätä voidaan mitata erityisillä näkötauluilla (kuuluu yleensä silmälääkärin tutkimuksiin). Yleisiä kognition arviointiin käytettäviä testejä ovat mm. MMSE (mini mental status examination) ja MoCA (Montreal Cognitive Assessment), joista on saatavilla suomen- ja ruotsinkieliset versiot. Trail making -testi (”polkutesti”) on yksinkertainen tarkkaavaisuutta ja hahmottamista mittaava testi, jossa yhdistetään numeroita ja kirjaimia vuoron perään. Heikentynyt tulos tässä testissä on ollut yhteydessä heikentyneeseen ajokykyyn. Motoriikkaa ja tasapainoa neurologi arvioi normaaleilla vastaanotolla tehtävillä testeillä. Myös omaisen mielipide potilaan ajokyvystä on useimmiten oikeampi kuin potilaan oma käsitys, johon voi vaikuttaa ajokortin menettämisen pelko.
Dystonia
Dystonian vaikutusta ajokykyyn on tutkittu vähän. Katsauksessa viitataan kahteen tutkimukseen, joista toinen käsittelee luomikouristusta (blefarospasmia) ja toinen servikaalista dystoniaa (tortikollista). Luomikouristus voi estää ajamisen tai vaikeuttaa huomattavasti ajamista, kun silmäluomet ovat ajoittain kiinni eikä potilas näe mitään. Botuliinihoito voi kuitenkin parantaa tilannetta, jolloin potilas voi olla ajokykyinen. Vaihtelevan tilanteen vuoksi vastuu ajamisesta jääkin paljon potilaalle itselleen. Katsauksen mukaan servikaalinen dystonia aiheuttaa melko harvoin merkittävää haittaa ajokyvylle. Katsauksessa ei oteta kuitenkaan kantaa tilanteeseen, missä potilaalla on vaikea yhteen suuntaan kiertävä tortikollis, joka voi välillisesti rajoittaa näkemistä eteen ja toiselle sivulle. Myöskään yleistynyttä dystoniaa sairastavien ajokyvystä ei ole mitään tutkimuksia.
Huntingtonin tauti
Huntingtonin tautia sairastavien potilaiden ajokyvystä on kohtalaisesti tutkimuksia (katsauksessa mukana 8 tutkimusta). Huntingtonin taudissa on muutoksia sekä kognitiossa, psyykessä että motoriikassa, jotka kaikki voivat vaikuttaa ajokykyyn. Kuten Parkinsonin taudissa kognitiivinen heikentyminen on yleensä pääasiallisin syy ajokyvyn heikentymiselle. Huntingtonin taudissa potilas usein ei itse ymmärrä tautinsa vakavuutta, joka voi aiheuttaa myös vaaraa ajoneuvoa kuljettaessa. Myös hahmottamisen ongelmat ovat tyypillisiä Huntingtonin taudissa ja ne osaltaan lisäävät riskiä liikenteessä. Sen sijaan korealla (chorealla; taudin pakkoliike) ei ole ollut juurikaan merkitystä ajokyvyn kannalta. Ajokyvyn arviossa neuropsykologinen testaus on osoittautunut hyväksi menetelmäksi. Myöskin Parkinsonin taudin kohdalla mainittu Trail making -testi ja lisäksi Stroop -testi ovat olleet käyttökelpoisia ajokyvyn arviossa. (Stroop -testissä värien nimet ja värit eivät täsmää eli esimerkiksi sana punainen on kirjoitettu vihreällä.)
Touretten syndrooma
Tälle oireyhtymälle ovat tyypillisiä tic-pakkoliikkeet ja usein psykiatriset oireet, erityisesti ADHD-tyyppiset käytösmuutokset. Tärkein ajokykyä rajoittava tekijä on ollut tarkkaavaisuuden heikentyminen ja impulsiivisuus. Myös äkillisillä ticeillä kasvoissa tai yläraajoissa voi olla ajokykyä heikentävää vaikutusta. Kaiken kaikkiaan Tourette -potilaiden ajokykyä on tutkittu vähän.
Lopuksi
Kirjoittajat toteavat, että edelleen on kehittämistä sekä ajokyvyn kyselylomakkeissa että ajokyvyn arvioinnissa. Lyhyessä vastaanottotilanteessa on usein vaikea tehdä varmoja johtopäätöksiä ajokyvystä, varsinkin tilanteissa, joissa potilas ei ole lääkärille tuttu. Liikenteessä tehtävä ajokoe on edelleen yksi vaihtoehto, jos ajokyvyn arviointi ei muutoin onnistu.
Huom. Suomessa on käytössä ajokokeen lisäksi ajonäyte, jossa tarkastellaan erityisesti hallintalaitteiden käyttöä mukaan lukien automaattivaihteisen auton käyttö. Tämä ei ole siis varsinainen ajokyvyn testaus. Sen sijaan lääkäri voi lähettää potilaan vapaaehtoiseen ajokyvyn testaukseen, joita mm. eräät autokoulut suorittavat. Saadun lausunnon perusteella lääkäri voi paremmin tehdä johtopäätöksiä potilaan ajokyvystä.
Kirjoittaja on Seppo Kaakkola, prof.(h.c.), neurologian ja kliinisen farmakologian erikoislääkäri
Viitteet
1. Karim Makhoul, Joseph Jankovic. Driving Impairment in Movement Disorders. Mov Disord Clin Pract. 2023 Feb 14;10(3):369-381. https://doi.org/10.1002/mdc3.13676(siirryt toiseen palveluun).