Mitä? – Heikentääkö Parkinsonin tauti kuuloa?
Useimmat potilaat ja hoitavat lääkärit lienevät siinä uskossa, että Parkinsonin taudilla ei ole vaikutusta kuuloon. Ajatellaan, että potilaiden kuulon heikkeneminen liittyy ikääntymiseen (ikäkuuloisuus eli presbyacusis), sillä ovathan Parkinsonin tautia sairastavat useimmiten myös iäkkäitä.
Näyttäisi kuitenkin siltä, että ikääntyminen yksistään ei selitä Parkinsonin tautia sairastavien potilaiden huonokuuloisuutta, sillä merkittävää kuulon heikentymistä on havaittu jo nuorena sairastuneilla parkinsonpotilailla. Esimerkiksi alle 55-vuotiaiden parkinsonpotilaiden ryhmässä havaittiin 65 %:lla kuulon heikentymistä mittauksissa (audiometria), kun taas vertailuryhmässä sitä oli 28 %:lla [1]. Potilaat itse eivät olleet havainneet kuulonsa heikentymistä, joten havainto tuli yllätyksenä heille. Merkittävästi enemmän huonokuuloisuutta on myös havaittu ikääntyneillä parkinsonpotilailla verrattuna samanikäisiin terveisiin henkilöihin. Italialaisessa tutkimuksessa 87 %:lla parkinsonpotilaista (keski-ikä 64 vuotta) oli kuulon heikentymistä audiometriassa verrattuna 57 %:iin samanikäisistä kontrollihenkilöistä [2]. Tässäkään tutkimuksessa potilaat itse eivät olleet havainneet kuulonsa heikentymistä.
Asiaa on tutkittu myös niin päin, että on kerätty huonokuuloisten joukko ja katsottu, onko siinä ryhmässä enemmän Parkinsonin tautia sairastavia kuin normaalikuuloisten ryhmässä. Onkin havaittu, että iäkkäiden huonokuuloisten ryhmässä on merkittävästi enemmän parkinsonpotilaita. Taiwanilla tehdyssä tutkimuksessa lähes 5000 tuhannen huonokuuloisen ryhmässä (kaikki yli 65-vuotiaita) oli yli puolitoistakertaisesti Parkinsonin tautia sairastavia verrattuna ei-huonokuuloisten ryhmään (lähes 20 000 henkilöä) [3]. Englantilaisessa rekisteritutkimuksessa (yli miljoona henkilöä) havaittiin, että kuulon heikentymistä tapahtuu jo ennen kuin kehittyy motorisia oireita eli se on eräs riskitekijä Parkinsonin taudin kehittymiselle [4].
Kuulon heikentyminen näyttäisi olevan epäsymmetristä korvien välillä. Heikentymistä on havaittu enemmän samalla puolella missä voimakkaammat motoriset oireet ovat [5]. Puolten välisiä eroja on havaittu myös, kun on mitattu aivojen dopamiiniratojen toimintaa ja kuulon heikentymistä. Dopamiinitransportteritutkimuksessa (DAT-Scan, mittaa aivojen dopamiiniratojen heikentymistä) havaittiin, että erityisesti vasemman puolen kuulon heikentyminen ja vasemmanpuoleiset oireet olivat yhteydessä oikeanpuoleisen dopamiiniradan toiminnan heikentymiseen [6].
Parkinsonpotilaiden kuulon heikentyminen johtunee sekä korvan kuuloelimen toiminnan heikentymisestä että keskushermoston kuuloratajärjestelmän muutoksista [7]. Tarkkoja mekanismeja ei tiedetä, mutta dopamiinilla voi olla osuutta. Sitä tavataan pienissä määrin myös kuulojärjestelmän soluissa ja sen vähentyminen voisi osin selittää kuulon huonontumista. Tähän sopii se, että levodopa saattaa joskus hieman parantaa kuuloradan toimintaa [8].
Kuulon heikentyminen vaikuttaa paljon jokapäiväiseen elämään. Huonokuuloinen vetäytyy usein sosiaalisesta kanssakäymisestä. Puhelimen käyttö voi vaikeutua. Tulee herkästi väärinymmärryksiä. Musiikkia ei kuule oikein. Heikentynyt kuulo altistaa muistisairauksille. Toisaalta muistitehtävistä voi saada huonontuneen tuloksen pelkästään sen vuoksi, ettei ole kuullut kysymyksiä oikein. Parkinsonpotilaan läheisen ja muidenkin potilaan kanssa keskustelevien tulisikin muistaa, että potilaan kuulo saattaa olla heikentynyt ja puhua sen vuoksi kuuluvalla ja selkeällä äänellä. Varmasti potilaita kannattaisi ohjata nykyistä enemmän kuulon testaukseen ja tarvittaessa pyrkiä parantamaan kuuloa apuvälineiden, kuten kuulolaitteen avulla. Ongelmana tosin saattaa olla, että parkinsonpotilaat eivät käytä hankittua kuulolaitetta, johon yhtenä syynä voi olla vaikeudet kuulolaitteen asettamisessa ja säätämisessä taudin aiheuttaman hienomotoriikan heikentymisen vuoksi [9].
Kirjoittaja on Seppo Kaakkola, Suomen Parkinson-säätiön hallituksen puheenjohtaja, prof. (h.c.), neurologian ja kliinisen farmakologian erikoislääkäri
Kirjallisuusviitteet
1. Shetty K, Krishnan S, Thulaseedharan JV et al. Asymptomatic Hearing Impairment Frequently Occurs in Early-Onset Parkinson’s Disease. J Mov Disord, 2019. 12(2): 84-90. https://doi.org/10.14802/jmd.18048
2. Vitale C, Marcelli V, Allocca R et al. Hearing impairment in Parkinson’s disease: expanding the nonmotor phenotype. Mov Disord, 2012. 27(12): 1530-5. https://doi.org/10.1002/mds.25149
3. Lai SW, Liao KF, Lin CL et al. Hearing loss may be a non-motor feature of Parkinson’s disease in older people in Taiwan. Eur J Neurol, 2014. 21(5): 752-7. https://doi.org/10.1111/ene.12378
4. Simonet C, Bestwick J, Jitlal M et al. Assessment of Risk Factors and Early Presentations of Parkinson Disease in Primary Care in a Diverse UK Population. JAMA Neurol, 2022. 79(4): 359-369. https://doi.org/10.1001/jamaneurol.2022.0003
5. Sisto R, Viziano A, Stefani A et al. Lateralization of cochlear dysfunction as a specific biomarker of Parkinson’s disease. Brain Commun, 2020. 2(2): fcaa144. https://doi.org/10.1093/braincomms/fcaa144
6. Garasto E, Stefani A, Pierantozzi M et al. Association between hearing sensitivity and dopamine transporter availability in Parkinson’s disease. Brain Commun, 2023. 5(2): fcad075. https://doi.org/10.1093/braincomms/fcad075
7. Jafari Z, Kolb BE, Mohajerani MH. Auditory Dysfunction in Parkinson’s Disease. Mov Disord, 2020. 35(4): 537-550. https://doi.org/10.1002/mds.28000
8. Pisani V, Sisto R, Moleti A et al. An investigation of hearing impairment in de-novo Parkinson’s disease patients: A preliminary study. Parkinsonism Relat Disord, 2015. 21(8): 987-91. https://doi.org/10.1016/j.parkreldis.2015.06.007
9. Saunders GH, Dillard LK, Zobay O et al. Electronic Health Records As a Platform for Audiological Research: Data Validity, Patient Characteristics, and Hearing-Aid Use Persistence Among 731,213 U.S. Veterans. Ear Hear, 2021. 42(4): 927-940. https://doi.org/10.1097/AUD.0000000000000980