Siirry sisältöön

Keräysapuraha 2024

Autathan tutkijaa liikehäiriösairauksien tutkimuksessa

Erityisesti kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen julkinen rahoitus on viimeisen vuosikymmenen aikana laskenut huomattavasti. Samaan aikaan lääketieteelliseen tutkimukseen keskittyvät säätiöt ovat lisänneet rahoitustaan, mutta esimerkiksi liikehäiriösairauksien tutkimuksen osalta kliinisen tutkimuksen osuus on edelleen niukkaa. Nuoret lääkärit valitsevat kliinisen tutkimusuran yhä harvemmin epävarman rahoituksen vuoksi. Suomen Parkinson-säätiön tavoitteena on saada liikehäiriötutkimus kiinnostavaksi tieteenalaksi nuorten tutkijoiden piirissä.

Keräysvarat tutkimustyöhön täysimääräisinä

Meneillään olevalla keräyksellä saadut varat myönnetään vuoden 2025 apurahahaussa eettisen toimikunnan luvan saaneelle, yhteen tai useampaan, tieteelliset kriteerit omaavaan liikehäiriötutkimukseen painottaen nuoria väitöskirjaansa tekeviä tutkijoita. Toiveenamme on saada kokoon vähintään 20 000 euroa, mikä merkitsee noin vuoden työskentelyapurahaa.

FI19 5710 0420 2778 32 OKOYFIHH

Tämä on säätiön lahjoitustili apurahakeräykselle. Viestikenttään voitte kirjoittaa lahjoittajan nimen, niin se julkaistaan viestinnässämme. Säätiöllä on Poliisihallituksen 16.12.2020 myöntämä rahankeräyslupa RA/2020/1629 alkaen1.1.2021 toistaiseksi alueena Suomi lukuunottamatta Ahvenanmaata.

Yhteisölahjoitukset

Yhteisöille Suomen Parkinson-säätiölle annettu lahjoitus on vähennyskelpoinen tuloverotuksessa, kun lahjoitus on määrältään 850 – 50 000 euroa. Verohallituksen nimeämispäätös nro P0195582669 pv 18.4.2023 vuosille 2024- 2028 .