Tekstin koko

Säätiörahoitus turvaa kliinisen tutkimuksen rahoitusta valtion tuen pudottua

Suomalaisten apurahasäätiöiden tiederahoitusta viimeisen sadan vuoden ajalta on nyt tutkittu ensimmäistä kertaa. Tehty tutkimus osoittaa, että säätiöiden tuki on ollut korvaamatonta suomalaisen tieteen kehityksessä.

Säätiörahoitusta tutkineen Helsingin yliopiston dosentin  Allan Tiitan huomion mukaan valtion tuki mm. yliopistollisissa sairaaloissa tehtävälle lääketieteelliselle tutkimustyölle hiipui 1990-luvun lopulla, ja 2000-luvun alussa valtion tuki oli pudonnut 70 miljoonasta 15 miljoonaan vuoteen 2016 mennessä. Rahoituksen pieneneminen ei ole koskettanut pelkästään tutkijoita, vaan sen vaikutukset ulottuivat myös potilaiden saamaan hoitoon ja tutkijoiden siirtymiseen ulkomaille. Tiitan tutkimuksessa todetaan, että lääketieteellistä tutkimusta tukevat säätiöt ovat huomattavilla lisäpanostuksilla kyenneet pitämään yliopistollisen kliinisen tutkimuksen käynnissä tästä huolimatta.

Allan Tiitan laaja tutkimus "Tieteen tukijoukot" on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan tilaama.

Lue lisää säätiörahoituksesta ja apurahan turvin tutkijoista:  Ylen uutisesta